Ilveksen D-pojat kolmeen eri Eliittisarjaan

12.11.2018

Ilves Salibandyn D-juniorien (2005-2006) kilpajoukkueet pelasivat itsensä syksyn alkusarjoista kolmen eri ikäluokan ylialueelliseen eliittisarjaan taas lähes puhtaalla pelillä. Ainoan tuloksellisen kauneusvirheen alkusarjojen peleissä Ilvekselle aiheutti D1-juniorien hallitseva eliittisarjan mestari Classic kevään 2018 finaalin uusinnassa. C2- ja D2-eliittiin Ilveksen pojat sen sijaan selvittivät tiensä tappioitta.

Ehkä yllättävin saavutus oli eteneminen tappioitta vuotta vanhempien C2-juniorien eliittiin, vaikka ikäluokan Sisä-Suomen ja Länsirannikon kärkijoukkueet pelaavat jo SM-sarjaa - jossa muuten puolet joukkueista tulee mainituilta alueilta. Tästä huolimatta myös eliitissä riittää kovia vastuksia, kuten Happee ja TPS, jotka molemmat hävisivät SM-sarjapaikan ratkaisseen pudotuspelinsä vain maalilla ja joista Happeen Ilves kohtasi jo alkusarjassa. Lisäksi Ilves kohtaa sarjassa rakkaat paikallisvastustajansa Kooveen ja Classicin D1-pojat.

Omien ikäluokkiensa eliittisarjoissa Ilves pelasi jo edelliskaudella, joten sarjapaikkojen uusiminen ei sinällään ollut yllätys. Vuonna 2006 syntyneiden kilpajoukkue saavutti sarjapaikkansa puhtaalla pelillä myös syksyllä 2017 - ja vieläpä miltei samalla maalierolla. Tosin tämän syksyn suoritukseen tarvittiin yksi peli vähemmän, ja muutenkin lohkon hallinta oli suvereenimpaa, jos sitä suhteutetaan muiden joukkueiden tuloksiin. Samoin vuonna 2005 syntyneiden kilparyhmä eteni sarjaan lohkonsa toiselta sijalta sekä viime kaudella että nyt. Tänä syksynä eliittisarjan paikka tuli kuitenkin selkeämmällä erolla alkulohkon muihin joukkueisiin, kun syksyllä 2017 lohkon toinen sija ratkesi käytännössä yhden pelin viime hetkien voittomaaliin. Myös ottelu alkulohkon voittajaa Classicia vastaan oli lopputulostaan tasaisempi peli, jossa Ilves-pelaajien virheet kostautuivat hyvällä prosentilla vastustajan maaleina.

Ilveksen kilpajoukkueiden entisestään parantuneiden otteiden taustalla voi nähdä ennen kaikkea selkeän viisikkopelin kehittymisen ja sen sekä kokemuksen tuoman itseluottamuksen paranemisen. Peli pysyy niin sanotusti kasassa ja joukkuepelinä myös vaikeampina hetkinä, virheitä tulee aiempaa vähemmän ja virheet, joita väistämättä tulee, saadaan useammin paikattua ja nollattua.

Eliittisarjaa pelaavien kilparyhmien lisäksi Ilveksen D-pojat osallistuvat yhdellä joukkueella myös D1-ikäluokan haastajasarjaan.

05.12.2018Kevään kerhoilmoittautuminen aukaistu!
12.11.2018Ilveksen D-pojat kolmeen eri Eliittisarjaan
02.11.2018TFT 2019 ILMOITTAUTUMINEN AVATTU
01.10.2018Ilves MII -joukkue aloitti sarjakauden
21.09.2018Oxdog Ilves salibandyn uusi yhteistyökumppani
09.08.2018Avoin salibandyn maalivahtileiri 25.-26.8.2018
20.06.2018Syksyn kerhoilmoittautuminen avattu
07.06.2018Ilves Salibandy loistaa Tähtiseurana
29.04.2018Ilveksen D2-pojat Eliittisarjan hopealle
15.12.2017Ilves ry ja Ilves-Pallo ry vuosikokous pidettiin 13.12.2017

Siirry arkistoon »